Öljy, taloudelliset murrokset ja petrodollarin synty

Saudi-Arabian kuningas Faisal I valtiovierailullaan presidentti Nixonin luona vuonna 1971.
Saudi-Arabian kuningas Faisal I valtiovierailullaan presidentti Nixonin luona vuonna 1971. (Lähde)

ANDREASPOLITICS:in artikkeliLähi-idän geopolitiikka on  tutkielma, joka analysoi Lähi-idän ja Yhdysvaltain historiaa öljyn ja dollarin näkökulmasta. Keskittyminen kohdistuu erityisesti Yhdysvaltain talouspolitiikassa 1970-luvulla tapahtuneisiin kriiseihin ja muutoksiin, joiden kautta Yhdysvaltain ulkopoliittinen painopiste siirtyi etenevässä määrin Lähi-itään.

Bretton Woodsin kaatuminen

“We, of course, will need the oil to carry us to our next stop.”
Presidentti Richard M. Nixon valtiovierailullaan Saudi-Arabiassa 14.6.1974

Toisen maailmansodan jälkeen maailman talousjärjestelmä perustui Bretton Woods-sopimukseen, jossa muiden maiden valuuttakurssit sidottiin Yhdysvaltain dollariin ja dollari kullan arvoon 35 dollaria unssilta [1]. Järjestelmä oli hyvin edullinen Yhdysvalloille, sillä se loi jatkuvan kysynnän Yhdysvaltain dollarille ja antoi täten merkittävän edun suhteessa muihin valuuttoihin. Bretton Woods toimi hyvin kylmän sodan ensimmäiset vosikymmenet mahdollistaen esimerkiksi Länsi-Euroopan ja Japanin nopean talouskasvun, mutta 1970-luvulle tultaessa Yhdysvaltain kultareservit olivat huvenneet kalliiden Great Society-projektin ja Vietnamin sodan seurauksena [2]. Tästä johtuen muut maat eivät uskoneet enään Yhdysvaltain kultavarantojen olemassaoloon ja paniikin estämiseksi presidentti Nixon antoi määräyksen elokuussa 1971 purkaa väliaikaisesti dollarin ja kullan vaihtosuhde, mikä jäikin lopulta pysyväksi asiantilaksi [3].

Hieman Bretton Woods-järjestelmän purkamisen jälkeen lokakuussa 1973 Saudi-Arabia, Iran, Iraq, Abu Dhabi sekä Qatar julistivat Jom Kippurin sodan johdosta täydellisen öljyboikotin kaikille Israelin liittolaisille mukaan lukien Yhdysvalloille [4]. Öljyntuottajamaat nostivat öljyn hintaa tuntuvasti ja leikkasivat tuotantoa aiheuttaen Yhdysvalloille merkittäviä taloudellisia tappioita¹. Tällöin Yhdysvaltain hallinto havahtui uuteen tilanteeseen ja ymmärsi, että Bretton Woods-järjestelmän poissaolo merkitsi uutta riskitekijää Yhdysvaltain dollarin ja talouden vakaudelle. Kultakannan poistuminen tarkoitti nimittäin, että kansallinen valuutta oli nyt kelluva FIAT-valuutta [5] ja ennen kaikkea altis ulkoisille taloudellisille muutoksille. Nyt esimerkiksi öljynviejämaat pystyivät kiristämään öljystä riippuvaista suurvaltaa ja kykenivät halutessaan aiheuttamaan suuria vahinkoja Yhdysvaltain finanssi- ja tuotantosektorille.

¹ Poislukien länsimaiset öljy-yhtiöt

Uuden ratkaisun etsiminen

Nixonille oli tullut selväksi, että suojellaakseen Yhdysvaltain intressejä maan piti hallita strategisia öljykenttiä ja turvata jatkuva öljynsaanti sekä taloudellinen vakaus. Öljynsaannin turvaamisen keskiössä oli Lähi-itä, sillä vuonna 1973 OPEC-maiden osuus maailman öljyntuotannosta oli yli 50% ja OPEC:in suurimmat jäsenmaat tulivat Lähi-idästä [6] sekä erityisesti Persianlahden alueelta (Persianlahden maiden öljyreservien osuus OPEC:in kokonaismäärästä oli 82% [7]). Uuden lähestymistavan pohjustukseksi oli kehitetty jo ennen öljykriisiä vuonna 1969 Guamissa esitelty Nixonin doktriini, joka toimi eräänlaisena esiasteena Yhdysvaltain Lähi-idän strategialle. Nixonin Lähi-idän strategian keskiössä oli niin sanottu Kahden pilarin malli, jossa Iran ja Saudi-Arabia toimivat Lähi-idän alueen vakauden ja voimatasapainon kantavina elementteinä [8]. Kahden pilarin malli merkitsi käytännössä korkeasta öljyn hinnasta rikastuneiden Iranin ja Saudi-Arabian laajamittaista aseistamista amerikkalaisella aseistuksella [9] sekä pyrkimyksenä kehittää Iranin ja Saudi-Arabian välisiä suhteita [10]. Vuosien 1970-1972 välillä Iranin aseostot Yhdysvalloista kasvoivat 103,6 miljoonasta 552,7 miljoonaan dollariin ja Saudi-Arabian 15,8 miljoonasta 312,4 miljoonaan dollariin [11]. Vuosien 1970-1979 välillä Iranin aseostot Yhdysvalloista olivat yhteensä noin 22 miljardia dollaria [12] Saudi-Arabian aseostojen kivutessa kokonaisarvoltaan vuosien 1969-1978 välillä 48 miljardiin dollariin [13].

Lokakuussa alkanut öljyboikotti päättyi lopulta maaliskuussa 1974 öljyntuottajamaiden lopetettua boikotin sen jälkeen, kun Yhdysvallat oli painostanut Israelia neuvottelemaan Syyrian kanssa Golanin kukkuloiden hallinnasta [14]. Vaikka öljynsaanti olikin jälleen turvattuna, oli ratkaisematta silti Yhdysvaltain dollarin vakauteen liittyvät ongelmat. Kultakannan poistaminen ja useat devalvaatiot vuosina 1971-1973 olivat heikentäneet luottamusta dollarin vakauteen ja vuoden 1974 keskimääräinen inflaatio oli kiihtynyt öljykriisin seurauksena 11 prosenttiin [15] raakaöljyn rajun hinnannousun myötä [16]. Yhdysvalloilla oli nyt käytössään kaksi vaihtoehtoa: Vähentää julkista kulutusta tai vaihtoehtoisesti tehdä valtion velkakirjoista tuottoisa liiketoiminta ja säilyttää kotimainen valuutta vientituotteena [17].

Petrodollarin synty

Kokonaisuudessaan petrodollarijärjestelmässä on kolme ulottuvuutta; dollarin yksinoikeus öljykauppaan, voitollisen ylijäämän sijoittaminen dollaripohjaisiin velkakirjoihin (ns. petrodollarikierrätys) sekä öljyntuottajamaille annettu sotilaallinen tuki, joka toimii vastineena sekä valuuttayksinoikeudelle että kierrätykselle.

Kultakannan luoma etu tarkoitti käytännössä sitä, että Yhdysvaltain dollarin ollessa reservivaluutan asemassa muut maat joutuivat ostamaan omalla valuutallaan dollareita käydessään kansainvälistä kauppaa minkä tahansa muun läntisen tai kolmannen maan kanssa. FED:ille eli Yhdysvaltain keskuspankille 100 dollarin setelin painaminen maksoi vain muutaman sentin, kun muut maat joutuivat sen sijaan ostamaan dollareita konkreettisilla tuotteilla tai omalla valuutalla hinnalla, joka vastasi sadan dollarin reaaliarvoa. Nyt nopea inflaatio ja epävarmuus uhkasivat kuitenkin dollarin asemaa reservivaluuttana, jolloin toimenpiteiden tuli keskittyä ensisijaisesti dollarin kansainvälisen aseman säilyttämiseen. Tilanteen korjaamiseksi kolme kuukautta öljyboikotin päättymisestä kesäkuun 14. vuonna 1974 sekä presidentti Nixon että ulkoministeri Kissinger matkustivat Saudi-Arabiaan Jeddan kaupunkiin tapaamaan Saudi-Arabian Kuningas Faisal I:stä [18] sekä sopimaan Yhdysvaltain ja Saudien välisestä “laajasta taloudellisesta ja sotilaallisesta yhteistyöstä” [19]. Tämä historiassa hieman tuntemattomampi ja salaperäiseksikin luonnehdittu sopimus merkitsi kuitenkin täysin uuden talous- ja geopoliittisen ulottuvuuden, petrodollarin syntyä.

Mikä sitten on petrodollari? Terminologisesti sana petrocurrency tarkoittaa öljykaupasta syntyvää valuuttaylijäämää ja petrodollari luonnollisesti dollareista koostuvaa myyntituottoa. Kokonaisuudessaan petrodollarijärjestelmässä on kolme ulottuvuutta; dollarin yksinoikeus öljykauppaan, voitollisen ylijäämän sijoittaminen dollaripohjaisiin velkakirjoihin (ns. petrodollarikierrätys) sekä öljyntuottajamaille annettu sotilaallinen tuki, joka toimii vastineena sekä valuuttayksinoikeudelle että kierrätykselle. Järjestelmän hyödyt ovat moniulotteiset: Valuuttayksinoikeus luo kysynnän Yhdysvaltain dollarille ja pakottaa muut maat Bretton Woods -järjestelmän tapaan ostamaan FED:iltä reaalihintaan valuuttaa käydessään öljykauppaa. Tämän jälkeen kaikki valuuttaylijäämä sijoitetaan Yhdysvaltain valtion velkakirjoihin, minkä avulla kumotaan öljyn tuonnista koituvan negatiivisen kauppataseen vaikutus [20]. Lisäksi laaja sotilaallinen tuki öljyntuottajamaille luo turvallista pohjaa jatkuvalle öljynsaannille, laajentaa geopoliittista vaikutusvaltaa sekä piristää omaa kotimaista puolustusteollisuutta.

Nixonin ja Kissingerin haluun tehdä sopimus Saudi-Arabian kanssa liittyi useita tekijöitä: Saudi-Arabia oli OPEC:in suurin tuottajamaa 1970-luvun puolessa välissä [21] ja kuningashuone oli maineensa mukaisesti korruptioitunut [22]. Saamalla OPEC:in suurin jäsenmaa puolellensa Yhdysvalloilla oli erittäin hyvä sauma vaikuttaa merkittävällä tavalla koko järjestön toimintaan ja ohjata öljyntuottajamaiden toimintaa Yhdysvalloille edulliseen suuntaan [23]. Vuonna 1971 OPEC-maiden allekirjoittama Geneve I -sopimus (tunnetaan myös nimellä Teheranin sopimus) pyrki siirtymään heikkenevästä dollarista usean länsimaisen valuutan valuuttakoriin, jolloin öljyn hinta nojautuisi edelleen dollarin arvoon, mutta kaupankäynti olisi mahdollista kahdeksalla maailman päävaluutoista dollarin ohella [24]. Tämä oli selvä uhka Yhdysvaltain dollarin asemalle, ja tästä syystä Yhdysvallat ja Saudi-Arabia sopivat öljykaupan säilymisen dollaripohjaisena. Joulukuussa 1974 Saudi-Arabian keskuspankki SAMA sekä New Yorkin keskuspankki sopivat Kissingerin välityksellä salaisen järjestelyn, jossa Saudi-Arabia sitoutui investoimaan 2,5 miljardia dollaria Yhdysvaltain velkakirjoihin [25]. Tätä ennen elokuussa 1974 Nixon oli joutunut eroamaan Watergate-skandaalin takia. [26]. Petrodollarijärjestely oli valmis ja osoitti toimivuutensa heinäkuussa 1978, kun Iran ja Saudi-Arabia äänestivät OPEC:ssa vastaan ehdotusta öljyn hinnoittelusta muissa valuutoissa kuin dollareissa. Äänestyksen jälkeen muut maat syyttivät Lähi-idän kahta pilaria “Yhdysvaltain agenteiksi”. [27]

Aiheesta enemmän kiinnostuneelle suosittelen artikkelia The Ulkopolitist: Saudi Arabia ja Öljyn hinta

ANDREASPOLITICS

Lähteet:

[1] Wikipedia | Bretton Woods System 

[2] Wikipedia | Nixon Shock

[3] International Monetary Fund |  The end of the Bretton Woods System (1971-1982)

[4] Wikipedia | 1973 Oil Crisis

[5] Kwawes.com | Fiat Money History in the US

[6] |Walsh, Bryan | TIME  (16.10.2013). 40 Years After the 1973 Oil Embargo: The State of American Energy

[7] Al-Chalabi, Fadhil J. | Oil Policies, Oil Myths : Analysis and Memoir of an OPEC Insider. ISBN 0857719130. IB Tauris (2010)| sivu 121

[8] | Encyclopedia of the New American Nation | Doctrines – the nixon doctrine

[9] Jones, Toby Craig | The journal of American history (2012). America, Oil, and War in the Middle East

[10]  Gause, III, F. Gregory| The International Relations of the Persian Gulf. ISBN 0521190231. Cambridge University Press (2009)| sivut 38-39

[11] Gause, III, F. Greogory | The International Relations of the Persian Gulf. ISBN 0521190231. Cambridge University Press (2009) | sivu 22

[12] Katso [9]

[13] Odah, Odah Sultan | SAUDI-AMERICAN RELATIONS 1968-78 : A STUDY IN AMBIGUITY. International Studies Unit, University of Salford (1988) | s.151

[14] Office of the Historian, US Department of State |  Oil embargo 1973-1974

[15] US inflation calculator | Historical Inflation Rates 1914-2015

[16]  Slaying the Dragon of Debt, University of California | 1973-1974 Oil crisis

[17] Riley, Kevin M. | Oil and the US Dollar, Columbia University (27.8.2011) |  sivu 3

[18] Kaphle, Anup | The Washington Post (27.01.2015). 13 times U.S. presidents and Saudi kings have met

[19] Wikipedia | Saudi Arabia-US relations

[20] Riley, Kevin M. | Oil and the US Dollar, Columbia University (27.8.2011) |  sivu 5

[21] US Energy Information Administration | U.S. Energy Information Administration / Monthly Energy Review September 2015

[22] Kaise, Robert G. ja Ottaway, David B. | The Seattle Times (18.2.2002). U.S.-Saudi Arabia relationship fueled by 1970s oil embargo

[23] Riley, Kevin M. | Oil and the US Dollar, Columbia University (27.8.2011) |  sivu 4

[24] Al-Chalabi, Fadhil J. | Oil Policies, Oil Myths : Analysis and Memoir of an OPEC Insider. ISBN 0857719130. IB Tauris (2010)| sivu 69

[25] Riley, Kevin M. | Oil and the US Dollar, Columbia University (27.8.2011) | sivut 11-12

[26] History | Watergate

[27] Wikipedia | Chronology of world oil market events (1970–2005)

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s