Menetetty mahdollisuus

Pääministeri Sipilä ja ulkoministeri Soini. (lähde)
Pääministeri Sipilä ja ulkoministeri Soini. (Lähde: Helsingin sanomat)

Lauantaina 14.11.2015 terrorijärjestö Islamilainen Valtio (ISIS) suoritti Ranskan maaperällä 129 kuolonuhria vaatineen terrori-iskujen sarjan, joka yllätti sekä kansainvälisen yhteisön että Euroopan unionin jäsenmaat. Jo muutamia tunteja iskujen jälkeen Suomen valtionjohto tuomitsi iskut ja suruvalittelujen ohella ulkoministeri Timo Soini totesi, että iskut merkitsevät yhden aikakauden loppua Euroopassa. Samalla Soini korosti, että terroriteot eivät kohdistuneet pelkästään Ranskaa ja ranskalaisia vastaan, vaan tähtäimessä oli koko Eurooppa, länsimainen ideologia, demokratia ja tätä kautta myös Suomi.

Yllätysten sarja sai kuitenkin pian jatkoa, kun maanantaina 16.11. Ranskan presidentti Hollande mainitsi puheessaan Euroopan unionin jäsenmaiden ottavan käyttöön Lissabonin sopimuksen mukaiset yhteiset turvatakuut. Lissabonin sopimuksen 42.7. artiklan käyttöönotto tai edes sen mainitseminen oli monessa mielessä hyvin poikkeuksellista, sillä normaalisti Euroopan unionin sotilaallisen yhteistyön ja kollektiivisen turvallisuuden pohjana on toiminut puolustusliitto NATO ja sen viides artikla. Lissabonin sopimuksella on ollut pitkään poikkeuksellinen merkitys Suomelle, sillä Suomen koko 2000-luvun turvallisuus- ja liitoutumattomuuspolitiikka on perustunut Lissabonin sopimuksen sotilaallisen avunannon varaan.

Harmillisesti Suomen hyvä mahdollisuus vaikuttaa omaan turvallisuuspoliittiseen perustaansa saattoi kuitenkin mennä pahemman kerran ohi.

Mistä oikein kyse?

Suomen 2000-luvun monisäikeisen turvallisuuspoliitisen linjan perustuksena on ollut liittoutumattomuus ja ei-puolueettomuus.  Maamme puolustusratkaisu perustuu näin käytännössä omaan puolustukseen, ja kriisitilanteessa Suomen on odotettu saavan sotilaallista tukea muilta Euroopan unionin jäsenmailta. Tämän nimellisen sotilaallisen tuen takeena on toiminut Lissabonin sopimus, joka velvoittaa jäsenmaat auttamaan toisiaan sotilaallisen kriisin sattuessa.

Lissabonin sopimus on ollut kuitenkin suuri tuntematon sekä poliitikoille että asiantuntijoille. Kuten sanottua, Euroopan keskinäisen turvallisuuden runkona on toiminut pitkälti NATO, ja tästä syystä Euroopan unionin oma turvallisuusintegraatio on nähty varsin tarpeettomana. Tästä huolimatta vähäisessä merkityksessä pidetty sopimus on toiminut Suomen ulkoisen avun vakuutena ja eräänlaisena varmuuskeinona kriisitilanteen varalle. Tämän Lissabonin sopimuksen tulkinnan pohjalta Suomen ei ole myöskään nähty tarpeellisena hakea NATO-jäsenyyttä, sillä sopimuksen on nähty kattavan samat edut kuin NATO:n viides artikla kollektiivisen yhteiseurooppalaisen puolustuksen myötä. Myös avunannon luonne ja laajuus ovat olleet esillä kansallisessa keskustelussa.

Taka-alalla ja pysähdyksissä ollut Euroopan sisäinen turvallisuusintegraatio saikin kerralla äkkilähdön, kun Ranska yllättäen pyysi 47.2. artiklan aktivointia Lissabonin sopimuksen pohjalta. Suomen turvallisuuspoliittinen pitkäveto näytti hetken aikaa jopa epäilijöiden näkökulmasta osuneen oikein ja vaikutti todellakin siltä, että Lissabonin sopimuksella olisi tosiasiallinen merkitys yhteiseurooppalaisessa turvallisuuspolitiikassa Suomen ollessa Euroopan mittakaavassa sotilaallisesti vahvana maana osana tätä kokonaisuutta. Toiveikkuus saattoi olla kuitenkin ennenaikaista.

Sirkus käyntiin

“Suomella on valmius ja halu osoittaa solidaarisuutta Ranskalle perussopimusten mukaisesti ja hengessä. Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan”.

Tiistaina 17.11. kello 12:58 alle vuorokausi Ranskan presidentti Hollanden puheesta Valtioneuvosto tiedotti EU:n ministerivaliokunnan kirjallisen menettelyn tuloksesta, jonka mukaan “Suomella on valmius ja halu osoittaa solidaarisuutta Ranskalle perussopimusten mukaisesti ja hengessä. Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan”. Näin EU-ministerivaliokunta antoi tukensa Ranskan 47.2. artiklan aktivointipyyntöön ja vastasi myöntävästi Ranskan avunpyyntöön “koko Euroopan vihollista vastaan”.

Tähän asti kaikki vaikutti olevan Suomen edun kannalta hyvin, mutta eräät jo varhain aamulla annetut lausunnot antoivat jo esimakua tulevasta. YLE nimittäin uutisoi aiemmin aamulla puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka kanervan (kok.) lausunnon, jonka mukaan “Suomi ei voi auttaa Ranskaa voimakeinoin, koska se on Suomen lain mukaan kielletty.”  Kanervan mukaan “Suomi voi tarjota pehmeämpiä keinoja: viranomaistukea, poliisiyhteistyötä, tutkimusapua.” Samaa toisti myös ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja ja toisen hallituspuolueen edustaja Antti Kaikkonen (kesk.) mainiten samalla mahdollisten apukeinojen joukkoon tiedusteluavun. Myöhemmin päivällä pääministeri Juha Sipilä kommentoi samansuuntaisesti kuin Kanerva ja Kaikkonen ja mainitsi vielä humanitaarisen avun yhtenä auttamisvaihtoehtona.

Viimeinen niitti Suomen avunannolle saatiin lopulta 14:30, kun presidentti Niinistö medialle pitämässään tiedotustilaisuudessa kertoi sotilaallisen tuen olevan lainsäädännöllisesti poissuljettu. Näin ollen Suomi tulee antamaan Ranskalle todennäköisesti vain “pehmeää tukea”, joka kattaa vain viranomaisyhteistyön. Puolustusministeri Jussi Niinistö tuli maininneeksi sotilaallisen avunannon lakivalmistelun, mutta sen käsittely on tarkoitus aloittaa vasta tammikuussa.

Lupausten sisältö

Nyt kun sekä EU:n puolustusministerit että EU-ministerivaliokunta ovat yksimielisesti sopineet EU-turvatakuiden käyttöönotosta ja osoittaneet tukensa turvatakuiden aktivoinnille, on kahdenkeskisten neuvottelujen vuoro. Suomen tarjonta tulee olemaan seuraavanlainen: Viranomaistuki, poliisiyhteistyö, tutkimusapu, humanitaarinen apu ja tiedusteluapu. Kun tarkastellaan tarjottuja vaihtoehtoja tarkemmin, on mahdollista huomata, että esimerkiksi viranomais- ja poliisiyhteistyö saattavat merkitä käytännössä samaa asiaa. Poliisiyhteistyö ei myöskään ole mikään uusi asia ja esimerkiksi Euroopan unionin sisällä on jo hyvin tiivis lainvalvontayhteistyö muun muassa Europolin kautta. Tutkimusapua on vielä tässä vaiheessa vaikea arvioida, mutta apu liittynee varmasti poliisiyhteistyöhön rikostutkinnan osalta.

Tiedusteluapu on kuitenkin täysin erikseen huomioitava kokonaisuus. Presidentti Niinistön sanoin “Kaikilla mahdollisilla tavoilla olemme tietysti Ranskaa tukemassa” ja tämän lauseen mukaisesti  on tietenkin oletettavissa, että Suomi tulee antamaan täyden tiedustelutukensa Ranskalle. Mitä Suomella on kuitenkaan tarjottavana? Kuten presidentti itse totesi 14.11. YLE:n haastattelussa, Suomen tiedustelun taso on “heikkoa” ja haluaisi kehittää Suomen tiedustelun “eurooppalaisten sivistysvaltioiden tasolle”. Samoilla linjoilla oli myös Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari, jonka mukaan Suomen tiedustelussa on “merkittäviä puutteita verrattuna oikeastaan kaikkiin” länsimaihin. Pelttarin mukaan Suojelupoliisilta puuttuu tarvittava verkkotiedustelun työkalu ja tällä on suoranainen vaikutus terrorismin torjunnan tehokkuuteen.

Suomi on siis käytännössä tarjoamassa omien turvatakuiden vastineeksi poliisiyhteistyötä, humanitaarista apua ja tiedusteluun kuuluvaa tukevaa tietovaihtoa, jonka tosiasiallinen hyöty on kuitenkin sekä tasavallan presidentin että Suojelupoliisin päälikön mukaan epäselvää.

Johtopäätös: turvallisuuspoliittinen tragedia

Tämän päiväinen lausuntovirta ja tapahtumaketju kuvaa hyvin sitä tapaa, miten huolimattoman oloisesti Suomen valtionjohto käsittelee maan turvallisuuspoliitiikkaa. Esimakua uuden hallituksen turvallisuuspoliittisesta linjauksesta saatiin puolustusministeri Niinistön antamasta lausunnosta 25.7., jolloin Niinistö totesi Suomen olevan täysin vapaa velvoitteista suhteessa Baltian puolustukseen. Täysin johdonmukainen linja näyttää siis jatkuvan, kun Suomen 2000-luvun turvallisuuspolitiikan peruskivenä toimineen 47.2. artiklan aktivoituessa ensimmäisen kerran historiassa valtioneuvosto ei osoita mitään kiinnostusta tarjota sotilaallista apua aseellisen hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle kumppanuusmaalleen, vaan tarjoaa vastineeksi joko jo olemassa olevaa tai vain nimellistä apua.

On tietenkin totta, että kaikki valtiollinen toiminta tulee aina perustua lakeihin. Kuitenkin hallituspuolueisiin kuuluvat puolustus- ja ulkoasianvaliokunnan puheenjohtajat ehtivät rientämään ennen EU-puolustusministerikokousta ja avunantopyynnön käsittelyä ilmoittamaan medialle, että Suomi ei tule antamaan mitään sotilaallista apua Ranskalle lainsäädännöllisistä syistä. Stategisen viestinnän näkökulmasta valiokuntien puheenjohtajien menettelytapa antaa ymmärtää, että emme olisi olleet alun perinkään olleet halukkaita sotilaalliseen avunantoon. Lisäksi lainsäädännön paljastuminen toi samalla esille hyvin häiritsevän turvallisuuspoliittisen dilemman: Olemme luottaneet koko 2000-luvun ulkomaiseen tukeen kriisin sattuessa, mutta oma ulkoinen avunantomme on ollut koko ajan lainsäädännöllisesti estetty.

Tänään valtioneuvoston tiedotteessa mainittu kohta “Suomi toimii siten kuin se toivoisi toimittavan itseään kohtaan” on monessa suhteessa ironinen ilmaus kuvaamaan nykyistä tilannettamme. Toisaalta toivomme ja oletamme saavamme ulkoista apua sotilaallisen kriisitilanteen sattuessa, mutta emme anna muille kuin nimellistä apua. Hyvin itsekäs ulkopolitiikka ei voi missään suhteessa olla Suomen edun mukainen, sillä isosta perspektiivistä katsottuna Suomelta saattoi juuri kadota turvallisuuspoliittinen pohja. Sen sijaan, että olisimme osoittaneet vilpittömän halumme tukea Ranskaa sotilaallisesti lainsäädänöllisistä esteistä huolimatta ja viipymättä aloittaneet ripeät toimet esteiden purkamiseksi, piilouduimmekin jo rakennettujen esteiden taakse.

On vaikea ymmärtää hallituksen sekavalta vaikuttavaa turvallisuuspoliittista suhmurointia, mutta voisi olla oletettavissa, että johdonmukainen turpo-strategia näyttäisi olevan tietyllä tapaa täysin hukassa. Kun turvallisuuspoliittinen tilanne sekä lähialueilla että globaalisti on kenties hauraimmillaan koko 2000-luvulla, niin ainoa liikesuuntamme on pois päin ei-puolueettomuudesta huolestuttavalla tavalla sekä eurooppalaisesta että kansainvälisestä näkökulmasta. On mahdotonta olettaa, että saisimme sotilaalliset turvatakuut, jos emme niitä itse ole tarjoamassa. Käytännössä Suomelle tarjottiin tuhannen taalan paikka varmistaa Euroopan tuki kriisitilanteen varalle, mutta tuloksena olikin entistä suurempi takaisku kotimaiselle turvallisuudelle.

ANDREASPOLITICS

14 thoughts on “Menetetty mahdollisuus

  1. Lakia lienee pystyttävän kiertämään siten, että jos Ranska tarvitsee todella sotilaallistakin tukea voimme lähettää sinne sotapoliisikoulutuksen saaneita varusmiehiä ja reserviläisiä tietysti vapaehtoisuuteen perustuen. Nämä joukot nimettäisiin santarmeiksi, ei siis sotilaiksi. Tässä on nyt termiikeittä kiinni. Kyllä sotapoliiseista on santarmeiksi ja santarmit eivät ole sotilaita. Tämä on välttämätön termiviidakon kiertoteitse, mutta se on tehtävä heti.

    Tässä on niin paljon kysymys, niin Ranskan, kuin Suomenkin ja Ruotsin kannalta. Toista tilaisuutta ehkei enää tule.

    -masson.

    Like

    • Lakeja kun aletaan kiertämään niin olemme samalla moraalittomalla linjalla kuin USA. Tämä tie ei veisi muuta kuin tuhoon.

      Like

      • Lakien kiertäminen on todellakin moraalisesti arveluttavaa ja lakien noudattaminen on demokraattisen yhteiskunnan keskeisimpiä asioita.

        Suomesta löytyy kuitenkin järjestelyjä, joissa rikotaan suoraan lakia paremman hyvän vuoksi. Tästä hyvänä esimerkkinä järjestely, jossa Suomen pankki ostaa suoraan valtion velkakirjoja, vaikka tämä on nimenomaan kielletty sekä Suomen lain että rahaliiton osalta.

        Jos toimiva talous on siis parempi hyvä kuin taloutta rajoittavat säädökset, niin olisiko sama mahdollista myös kansallisen turvallisuuden suhteen?

        Like

  2. Erinomainen analyysi. Surkeaa viestintää meidän poliitikoilta.
    Tosin Kanerva, Kaikkonen… Kanervalla on vanha KGB-leima ja Kaikkonen on kovasti
    pro-Venäjä kuten Lehtomäki.
    Oliko sotilaallisen avun estäminen (siitä kertomaan rientäminen) tarkoituksellista vai lähtikö se ”selkärangasta” ?
    Mutta että presidentti heitti lisää löylyä… eeeeiiii…. 😦

    Maailman turpo mantereet liikkuu. Mutta Suomi on kuin mitään ei tapahtuisi…

    Päivänselvää että NATO eli 95% EU + USA, Kanada, Turkki hakeutuvat yhä tiiviimpään puolustuskoaliitioon.
    Tähän meidänkin pitäisi päästä.

    Ei pelkästään terrorismin uhkaa torjumaan vaan myös Venäjän. He ovat jo uhanneet mm. Ruotsia ja Tanskaa (ja meitä) ydinaseilla!

    Vaikuttaako persujen ”missä EU siellä ongelma” naivi vaalihokema päättäjiemme takaraivoissa?

    Pian on liian myöhäistä…

    Like

    • Jos linja on se, että Suomi ei tule integroitumaan ja pysyttelee länsimaisten turvallisuusyhteisöjen ulkopuolella, niin silloin tulisi kohdistaa resursseja omaan puolustukseen. Tästä huolimatta hallitus aikoo jatkaa puolustusvoimien leikkauslinjaa, joten toisin sanoen meillä ei ole takeita ulkoisesta avusta ja oma puolustuksemme ajettu portaittain alas.

      Liked by 1 person

      • Sepä se. Jotenkin tuoksuu sellainen “Venäjä on ystävä, ei se tänne tule” asenne. Mutta kuka olisi uskonut Sochin Olympialaisten jälkeen että Putin miehittää Krimin.
        “Ei se tänne…” ajattelua oli varmaan myös 30-luvulla. Talvisodassa oli sitten niin vähän tykistöllä ammuksia että kertalaukauksia, jos sitäkään, pystyttiin antamaan.
        Tilanteet etenee jo niin rivakasti maailmalla että NATO ikkuna menee pian kiinni… 😦

        Liked by 1 person

  3. Hyvä kirjoitus. Tilanne oli osin samankaltainen 9/11 jälkimainingeissa. Silloinkin olisi tarvittu nopeaa, selkeää reaktiota. Sitä ei tullut Suomelta eikä Ruotsilta, mutta Ruotsin pääministerin “Satans mördare”-parkaisu kantoi pidemmälle kuin presidentti Halosen kiemurtelu kysymyksestä avata Suomen ilmatila USAF:n koneille. USA heitti koepallon testatakseen, ketkä ovat tukena. Suomi ei ollut, ja siitä maksetaan vielä pitkään.

    Palataan Ranskaan. Millainen olisi ollut reaktio, joka olisi hyödyntänyt tilanteen ja nostanut Suomen turvallisuuspoliittisen aseman aivan eri tasolle? Jokin yllättävä, erittäin vahva toimi, joka olisi tukenut Ranskan aloitetta. Lain salliessa – tai poikkeuslainsäädäntöä hyödyntäen – se olisi ollut hornet-osaston pikainen ja mediahiljaisuudessa tehty siirto Välimerelle, ehkä Italiaan, ilmatankkaus- ja maalitusavun pyytäminen Natolta ja muutama symbolinen pommituslento daeshia vastaan (JDAM:it ja kyky ovat olemassa). Tämä olisi lyönyt ällikällä koko Euroopan, luonut Suomelle valtavasti goodwilliä Ranskassa, antanut painoarvoa Hollanden pyrkimykselle tiivistää EU-puolustusta ja luonut muille EU-maille benchmarkin osallistumiseen. Suomi olisi osoittanut, että presidentti Niinistön toistuvat puheet EU-puolustuksesta eivät olleet pelkkää katteetonta jaarittelua ja jaskanpauhantaa. Nyt Ranska katsoi kortit, kuten USA teki 9/11 jälkeen. Lopputulos sama, vaikka Suomen ulkopolitiikan johto eri. Tästä maksetaan vielä pitkään.

    Uutta lakia siis aikaistetaan, mutta aikataulu on “ensi vuoden alkupuolella”, kun tilanne vaatii “ensi viikolla”, tai pikemminkin “eilen”. Suomen turvallisuuspolitiikkaa johdetaan todellakin yliolkaisesti, ikäänkuin se olisi tälle maalle sekundäärinen kysymys kaiken todellisen ja kuvitellun “hyvinvoinnin jakamisen” keskellä.

    Liked by 1 person

  4. Kiitos tekstistä, Andreas. Twitterin puolella ehdinkin jo vähän kommentoimaan. Kopsaan tähän, mitä FB:n puolella kommentoin yhteen threadiin.

    “Pidän tätä tekstiä vähän ongelmallisena muutamasta syystä. Vetää aivan liian jyrkkiä johtopäätöksiä.

    Ensinnäkin ei Suomen turvallisuuspolitiikka ole mitenkään nojannut sille ajatukselle, että EU:n turvatakuiden puitteissa saataisiin apua kriisitilanteessa. TP on nyt hyvin epämääräisesti alkanut avata keskustelua vasta viime aikoina. Siksi ei voida olettaa, että tässä vedetään mitään pohjaa pois.

    Toiseksi, Suomen ja sen up-johdon responssi oli yksiselitteisen myönteinen Ranskaa ja sen vaatimuksia kohtaan. Ensimmäinen soraääni koko hommalle tuli tänään, ullatus ullatus, Paavo Väyryseltä. Mielestäni olisi ollut pöhköä oikopäätä mennä lupaamaan sotilaallista tukea, a) mitä Ranska ei de facto ole todennäköisesti pyytämässä ja haluamassa (jos mielessä olisi merkittävä sotilaallinen vastaus, sitä varten on artikla 5 ) ja b) mikä ei ole lainsäädännöllisesti mahdollista.

    Nythän Suomi ja Ranska käyvät konsultaatioita, ja avun varsinainen tarkoituksenmukaisuus selviää keskusteluissa. Sinänsä Suomen mahdollinen avuntarjous, joka vaikka koskisi poliisiyhteistyötä, on ihan artiklan mukainen ja linjassa sen suhteen, että tilanteessa, jossa apua pyydetään, muut EU-maat reagoivat.

    Vahvaa symboliikkaa tässä on siis enemminkin pelissä. Ja tokihan Pariisissa on mietitty se, että se apu, jota tarjotaan varmasti kelpaa. Ei tässä kohtaa aleta EU:n sisään luomaan mitään uutta skismaa tai jakolinjoja sen suhteen, mitä kukin tarjoaa. Olennaista on se, että yhtenäisyyttä on osoitettu EU:n toimesta. On ongelmallista olettaa, että EU taikoisi yhdessä yössä kykyjä, jolla ISISin uhkaan pystyttäisiin kollektiivisesti kunnolla vastaamaan.

    Viimeisen neljän viiden vuoden merkittävä kehityskulku Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikassa on ollut se, että eri verkostojen myötä raja sotilaallisen liittoutumisen ja liittoutumattomuuden välillä heikkenee. 42.7:aan vetoaminenhan nyt kiihdyttää Suomessa lainvalmistelua, jossa Suomella olisi mahdollisuus antaa myös tukea sotiaallisiin tehtäviin, mikä tarkoittaisi sitä, että em. raja häilyy entisestään. Todennäköistä ja valitettavaa on myös se, että mahdollisuuksia tuen antamiseen tulee tulevaisuudessakin, ja siinä kohtaa Suomen lainsäädäntö on mahdollisesti jo erilainen.

    On toki selvää, että se Lissabonin sopimuksen erityisartikla on käymässä yhä ongelmallisemmaksi Euroopan turvallisuustilanteen ja myös Suomen turvallisuuspolitiikan muuttuessa. Onneksi maininta tiettyjen maiden erityispiirteistä on niin epämääräinen, että se ei itsessään sido ko. maiden politiikaa, jos ne haluavat sitä muuttaa. Sinänsä tosin ymmärrän erityismainnan perustelut, varsinkin jos sitä katsotaan 2000-l. näkövinkkelistä. Silloin kun sopimusta sorvattiin, tuntui aavistuksen epäloogiselta, että Suomi sitoutuisi velvoittavampaan mutta toisaalta katteettomampaan turvallisuusartiklaan mutta olisi säilynyt Naton ulkopuolelle.

    Kuten Twitterin puolella huutelin, koko keissin aikana monen asenne on ollut valmiiksi se, että tästä up-johto ei selviä ja omaan nilkkaan kosahtaa. Mun mielestä se ei ole mennyt niin.”

    Yt,
    Matti

    Liked by 1 person

    • Kiitos itsellesi, itse asiassa oletkin ensimmäinen kunnolla eri mieltä.

      Mielestäni Suomen turpo-liturgiassa pitkään toistettu lausahdus “Liittoutumaton mutta ei puolueeton” kuvastaa juuri tätä asetelmaa, jossa Suomen puolustusratkaisuna on oma puolustus, mutta olemme kallellaan länteen eli kriisitilanteessa on mahdollista saada tukea. Tätä mielestäni kuvaa myös Suomen NATO-optio, joka ikään kuin toimii ässänä hihassa ja vedetään esiin vasta sitten, kun meillä itsellämme on oikeasti hätä. Tätä ennen ei sitoutumista tarvita.

      Järkevin ratkaisu mielestäni olisi ollut, että valtioneuvosto olisi odottanut hiljaisuudessa sen aikaa, mitä Ranska ehdottaa, ja sen pohjalta esittänyt ratkaisunsa. Nyt toimittiin kuitenkin niin, että valiokuntien puheenjohtajat suin päin kiirehtivät ampumaan alas idean sotilaallisesta tuesta, ennen kuin koko asiaa on edes käsitelty. Lakia on noudatettava, mutta esimerkiksi sotilaallisen tuen optio ensi vuodesta eteen päin oli ollut erittäin hyvä vaihtoehto. Ymmärrän hyvin sen, että sotilaallisen tuen antamiseen liittyy polittisia riskejä, mutta tässä kohdassa se olisi ollut kannatettavaa. Väitettyä parasta mahdollista ei siis loppupeleissä tarjottu.

      Corporal Frisk otti omassa kirjoituksessaan esiin hyvin tärkeän pointin. Tämän sotilaallisen tuen kieltävä laki tuli itse asiassa esille jo viime vuoden syksyllä Ruotsin sukellusvenejahdin yhteydessä, jolloin edellinen hallitus oli vielä pystyssä. Nyt nykyinen up-johto olisi voinut heti kättelyssä muuttaa tilanteen niin, että olisivat ensi töikseen muuttaneet lakia toiseen suuntaan. Vielä viime kesänä PM Niinistö kuitenkin torppasi sotilaallisen tuen Baltian maille, joten tästä perspektiivistä edes 42.7. myötä tullut kiihytys tulee joka tapauksessa liian myöhään joulun jälkeen.

      Olet oikessa siinä, että kirjoitus oli ankara ja jälkiviisaasti sanoisin, että kiireessä jäi muutama pehmytsana käyttämättä. Sanoisin, että mitään täydellistä romahdusta ei turvallisuuspoliittisesti tapahtunut, mutta virhe kylläkin. Tietenkin pystymme vaikuttamaan jälkikäteenkin, mutta tässä tapauksessa menetimme hyvän mahdollisuuden lyödä hyvin lukkoon Suomen sotilaallisen integraatio Euroopan unionin suuntaan. Nyt sitä ei kuitenkaan uskallettu tehdä. Eikös EU-armeija ole ollut TP Niinistön haave, joka paljastui Junckerin ehdotuksen lomassa viime maaliskuussa?

      http://yle.fi/uutiset/presidentti_niinisto_tukee_junckerin_ajatusta_eu-armeijasta/7853766

      Like

      • Kiitos hyvin avaavasta kommentista Andreas. Pitää nyt vielä sanoa, että argumentissasi on ansioita, mistä tekstin suosio kertookin. En puutaheinää-tekstejä edes lähde kommentoimaan.

        Nähdäkseni ainakin presidentin kommenteissa näkyi harmi ja turhautuminen nykyiseen lainsäädäntöön, joka kuitenkin koetaan sitovana. Voi olla, että esim UaV:n Kaikkonen, joka edustaa traditionaalisia linjoja, oli taasen asiasta helpottunut. Tiedä häntä. Olen siitä samaa mieltä, että harkintaa pitää käyttää. Lainsäädännön muuttaminen on niitä ehdottoman oikeita liikkeitä, mitä nykyisten turvallisuusratkaisuiden puitteissa voidaan tehdä. Jos muuttaminen on nopeaa, toki sen jälkeen pitää uudestaan pohtia asioiden tolaa, ja jos mahdollisuuksia, haluja ja resursseja tämän asian yhteydessä on tulevaisuudessa toimia, niin miksi ei. On hyvä ja tärkeä kysymys, miksi valmistelu on ollut hidasta, jos se sitä siis on ollut.

        TP on ollut tämän EUn puolustusulottuvuuden kanssa aika johdonmukainen, joskin myös epäselvä siitä, mitä se oikeastaan lopulta tarkoittaisi. Jo vuonna 2014 Kultarannassa aiheesta keskusteltiin, ja oma kokemus sieltä oli se, että aika vähän TPn visiot vastakaikua Mitään puolustusratkaisua hän ei toisaalta ole EU:n suhteen nähnyt. Enemmänkin osana jakkaran yhtä jalkaa. Keväällä, kun Juncker visoitaan esitteli, TP kävi Brysselissä, ja luulen, että Juncker sai lupauksen tuesta, jota TP lopulta myös antoi.

        Liked by 1 person

  5. Nostat ansioikkaasti esille tilanteen synnyttämiä suomalaisia turpo-ongelmia.

    EU-turvatakeiden suhteen ristiriita syntyi jo Halosen kaudella, josta Jukka Tarkka onkin kirjoittanut:

    Tarkka vierittää Suomen viime vuosien poliittisen johdon syyksi myös sen, että Suomi heikensi itse EU:n yhteisen turvallisuuspolitiikan kehittymistä ja romutti Lissabonin sopimuksen (2003) turvatakuut. “Suomalaiset varmistivat tämän käynnistämällä neuvotteluprosessin, joka liitti Lissabonin sopimuksen turvatakuuartiklaan lausuman tiettyjen jäsenvaltioiden turvallisuus- ja puolustuspolitiikan erityisluonteesta, joka estää unionin yhteisen puolustuksen ja sulkee unionin turvatakuut Suomen ulottumattomiin”, Tarkka toteaa kirjassaan

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015091020326009_uu.shtml

    Haluaisin kuitenkin nostaa vielä muutaman asian esille. Nykyisessä tilanteessa ja nykyisen lainsäädännön puitteissa ei voi olettaa, että Suomessa olisi voitu antaa muutakaan vastausta, kuin mikä nyt on ilmaantunut. Tämän takia en välttämättä näkisi tilannetta niin huolestuttavana – poliitikkojen tulee ottaa huomioon olemassaolevat realiteetit. Tilanteessa oikeastaan annettiin merkittävä vastaus kun PuMi totesi sot. avunanto lainsäädäntö hankkeen toteutuvan pikaisemmalla aikataululla.

    On myös syytä huomioida, että mahdolliset lainsäädännölliset muutokset koskien EU-turvatakeita ja sotilaallista avustusta saattaisivat muuttaa Suomen sotilaalliset liittoumattomuuden traditiota, joka olisi todella merkittävä asia. Näin painavia päätöksiä ei pystytä tekemään näin lyhyessä ajassa.

    Summa summarum, olen samaa mieltä siitä, että stratcom tässä tilanteessa ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen ja empiminen/jahkailu näyttäytyi ehkä joltain muulta kuin mitä se oli.

    Liked by 1 person

    • Kiitos hienosta palautteesta.

      Mainitsemasi Tarkan kommentti on erittäin hyvä esiinnosto ja kuvaa hyvin juuri 2000-luvun alun turpo-maailmankuvaa ja -mentaliteettia. Turvallisessa ympäristössä oli mahdollista harjoittaa huoletonta ja jopa huolimatonta turvallisuuspolitiikkaa, mutta nyt turvallisuustilanteen muuttuessa on turvallisuuspolitiikka saanut aivan toisenlaisen merkityksen. Nyt ensisijaisesti korostuukin tarve johdonmukaiselle ja selkeälle turpo-strategialle, johon olisi sitoutuneena sekä presidentti että valtioneuvosto.

      Kuten sanoit, ei ongelman ytimessä ole niinkään itse asiat vaan se, miten niitä hoidetaan. 42.7. artikla tuli varmasti yllätyksenä samalla tavalla niin valtiojohdolle kuin kansallekin, eikä tilanne ollut varmasti helppo käsiteltäväksi. Jos selkeät turpo-pelisäännöt olisivat kuitenkin olleet olemassa, olisimme luultavammin välttyneet eilen nähdyltä tilanteelta, jossa jokainen ulpo-johtoon kuuluva säntää itse valitsemiinsa suuntiin miettimättä lainkaan etukäteen mahdollisia seurauksia.

      Nykyinen tilanne ei suinkaan ole täydellinen katastrofi, mutta menetimme mielestäni hyvän mahdollisuuden oman turvallisuutemme vahvistamiseksi. edistysaskelien sijaan joudumme kuitenkin ottamaan korjausaskelia ja työsarkamme eurooppalaiseen puolustusintegraatioon on huomattavasti suurempi.

      Liked by 1 person

  6. Kaikkosen ja Kanervan, sekä myös presidentti Niinistön kommentit ovat tosiaan sekä väärin ajoitettuja että harkitsemattomia.

    Ruotsalaisessa twitter keskustelussa on arvioitu ettei Ranska varsinaisesti tarvitsisi sotilaallista vahvistusta Syyrian tai Irakin sotaan, vaan pikemmin kaipaisi sitä että Ranskan joukkoja eri rauhanturvaoperaatioissa korvattaisiin muiden maiden joukoilla, jolloin ranskalaisia vapautuisi omiin tarkoituksiin.

    Tällöin ei myöskään viime syksystä valmistellun lainmuutoksen viipyminen estä osallistumista sotilaallisesti rauhanturvatoimintaan.

    Miksi pitää aina kailottaa mikä ei onnistu, ennen kuin tiedetään mistä on kyse?

    Liked by 2 people

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s