Brexit ja Suomen turvallisuuspolitiikan pilarit

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoimassa tiedotusvälineille Kultaranta-keskusteluissa (Kuva)
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoimassa tiedotusvälineille Kultaranta-keskusteluissa (Kuva)

Euroopan unioni heräsi aamulla 24.06. uuteen ja tuntemattomaan Iso-Britannian Ei-äänien voittaessa maan EU-kansanäänestyksen (EU-referendum). Äänestystuloksen myötä maa tulee eroamaan Euroopan unionista noin kahden vuoden siirtymäajan kuluttua.

EU-erolla tulee olemaan suuria vaikutuksia niin Iso-Britanniaan, Euroopan unioniin kuin unionin eri jäsenmaihin monessa eri suhteessa. Negatiivisten taloudellisten vaikutusten lisäksi Brexit on lisännyt virtaa jäsenmaissa toimivien EU-vastaisten liikkeiden toimintaan ja esimerkiksi Ranskassa sekä Hollannissa populistiset puolueet ovat aloittaneet keskustelun oman EU-kansanäänestyksen järjestämisestä.

Erillisen lisän Brexit tuo väistämättä myös Euroopan turvallisuustilanteeseen. Turvallisuusyhteisönä Euroopan unionilla on ollut tärkeä asema varsinkin NATO:on kuulumattomille Suomelle ja Ruotsille, ja Euroopan unionin yksi alkuperäisistä tarkoituksista on ollut toimia aluetta vakauttavana instituutiona. Kun EU:n vakaus ja jopa olemassaolo ovat koetuksella, on tilanteella perustavanlaatuinen vaikutus myös Suomen turvallisuudelle. Samalla myös muut tärkeässä asemassa olevat turvallisuuspolitiikan kannatinkivet ovat koetuksella.

Edeltävän viikon tapahtumat

17.06. julkaistussa Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteossa arvioitiin Suomen turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö sekä esitetiin Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiset painopisteet ja tavoitteet. Turvallisuuspoliittinen keskustelu sai myös lisäpontta 19.-20.6. pidetyssä Kultaranta-keskustelutilaisuudessa, johon osallistui kutsuttuina monia turvallisuuspoliittisia vaikuttajia, kuten arvovieraana Ruotsin pääministeri Stefan Löfven.

Kultaranta-keskusteluiden sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon tärkein anti liittyi olennaisesti Suomen turvallisuuspoliittiseen linjaan. Selonteon ydinasiana tavoitteiden ja painopisteiden suhteen oli ensisijaisesti kahden väliset suhteet kumppanuusmaihin (Yhdysvallat, Ruotsi), Euroopan unionin keskeinen merkitys Suomen turvallisuusratkaisussa sekä hyvät Venäjä- ja NATO-suhteet. Tärkeänä huomiona selonteossa mainitiin myös toimintaympäristön muutos sekä sotilaallisen eskalaation mahdollisuus Suomen lähialueella. Sen sijaan Kultaranta-keskustelut olivat eräänlainen Suomi-Ruotsi -suhteisiin painottunut dialogi, jossa haettiin maiden välisen yhteistyön linjoja.

Presidentti ja pääministeri tekivät myös muita turvallisuuspoliittisia kannanottoja. Pääministeri Juha Sipilä kommentoi sunnuntaina 19.6. YLE:n pääministerin haastattelutunnilla Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön luonnetta sekä kritisoi NATO:n toimintaa Itämerellä. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvaili puolestaan maanantaina 20.6. YLE:n A-studion haastattelussa NATO-jäsenyyden hakemisen kriteereitä metaforisin lausein. Presidentin sanoin:

“Paljon käytetään vertausta tulipalosta ja vakuutuksesta, joka yritetään ottaa sitten, kun on jo kärähtänyt. Itse sanoisin paremminkin, että jos tulee vakava metsäpalovaroitus, niin vakuutuksia myydään kyllä vielä.”

Uusi turvallisuuspoliittinen pohja

Suomen turvallisuuspoliittinen pohja on rakentunut pitkälti ratkaisuun, jossa keskiössä on ollut sotilaallinen liittoutumattomuus, uskottava puolustuskyky, Suomi osana tärkeitä instituutioita (Euroopan Unioni, YK), nojautuminen läntisiin arvoihin, NATO-optio ja -kumppanuus sekä hyvät Venäjä- ja Ruotsi-suhteet. Yksi hahmoteltava kuvaus on presidentti Niinistön mainitsema neljän pilarin malli, jossa Suomen ulkoisen turvallisuuden neljä kantavaa kohtaa ovat puolustuskyky, läntiset kumppanit, Venäjä ja kansainväliset yhteisöt.

Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko on pitkälti samoilla linjoilla perinteisen ratkaisun kanssa, mutta nostaa Euroopan unionin Suomen turvallisuuspolitiikan keskeisimmäksi tekijäksi. Lisäksi selonteossa korostetaan suorien kahdenvälisten suhteiden vahvistamista Ruotsin ja Yhdysvaltojen kanssa. Tällöin Suomen nykyinen pilarirakenne olisi pitkälti oman puolustuskyvyn, Euroopan unionin, kumppanuusmaiden ja Venäjä-dialogin varassa. Kun mukaan lisätään ulkoministeriön huhtikuussa julkaisema Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista sekä tulkinta presidentin palovakuutus-metaforasta, olisi nykyinen pilarirakenne seuraavanlainen: Oma uskottava puolustuskyky, Euroopan unioni, kumppanuusmaat, Venäjä-dialogi sekä NATO-optio.

“Kun mukaan lisätään ulkoministeriön huhtikuussa julkaisema Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista ja tulkinta presidentin palovakuutus-metaforasta, olisi nykyinen pilarirakenne seuraavanlainen: Oma uskottava puolustuskyky, Euroopan unioni, kumppanuusmaat, Venäjä-dialogi sekä NATO-optio.”

Aidalla istujan murenevat perustukset

Turvallisuuspoliittinen yhteistyö Itämerellä. (Kuva)
Turvallisuuspoliittinen yhteistyö Itämerellä. (Kuva)

Uuden turvallisuuspoliittisen pilarirakenteen hahmotteleminen on kuitenkin eri asia kuin itse mallin toimivuus käytännössä. Koko Suomen turvallisuuspoliittisen ratkaisun ongelmana ovat tietyt oletukset ja fraasit, joiden soveltuvuudet käytännössä saattavat olla hyvinkin kyseenalaisia. Millaiselle pohjalle ulkoinen turvallisuutemme oikein siis perustuu?

Ensimmäinen pilarimme, uskottava puolustuskyky on askarruttanut sekä asiantuntijoita, sotilaita että poliitikkoja jo pidemmän ajan. Oma puolustuskykymme perustuu kahteen perusvalintaan: alueellinen puolustus sekä yleinen asevelvollisuus, jotka ovat toimineet puolustuksemme kulmakivinä koko itsenäisyyden ajan. Puolustuksen määräleikkaukset ovat pakottaneet kuitenkin Puolustusvoimat valintoihin, joissa materiaalihankintoja, varuskuntien määrää, sodan ajan joukkojen kokoa ja muuta toimintaa on jouduttu jatkuvasti supistamaan samalla, kun lähialueiden turvallisuusympäristö on muuttunut epävakaammaksi. Näin ollen esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö sekä Puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg ottivat yhdessä kantaa 04.09.2015 Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa Puolustusvoimien toimintakykyyn ja peräänkuuluttivat määrärahojen vähyyttä sekä huolta toimintakyvyn rapautumisesta tulevaisuudessa.

Toiseksi Suomen turvallisuuspolitiikan toinen pilari, Euroopan unioni, on ajautunut merkittävään epävarmuuden ja epätietoisuuden tilaan Iso-Britannian Brexit-äänestyksen myötä. Suomella on ollut pitkään suuret intressit kehittää Euroopan unionin kollektiivista puolustusyhteistyötä ja esimerkiksi Ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa Euroopan unionin vahvistaminen turvallisuusyhteisönä oli ensimmäisenä painopisteiden ja tavoitteiden listalla. Selonteko laadittiin kuitenkin ennen Brexit-äänestystä, minkä myötä lähes kaikki selonteossa määritellyt tavoitteet Euroopan sisäiselle turvallisuusintegraatiolle vaatinevat jo monessa suhteessa uudelleentarkastelun. Lisäksi Iso-Britannian lähtö Euroopan unionista tarkoittaa myös maan poistumista 42.7. artiklan keskinäisen avunannon lausekkeen piiristä, jolloin Euroopan unionin turvallisuusinstituutiolta katoaa lähes neljänneksen osuus yhteenlasketuista puolustusmenoista sekä sotilaallisesti hyvin suorituskykyisen maan velvoitteet muita jäseniä kohtaan.

EU-jösenmaiden yhteenlaskettu puolustusbudjetti prosentuaalisesti. (Kuva)
EU-jäsenmaiden yhteenlaskettu puolustusbudjetti prosentuaalisesti. (Kuva)

Ensimmäinen särö Ruotsi-yhteistyöhön saatiin myös sunnuntaina 20.6. Kultarannassa, kun Ruotsin pääministeri Löfven esitteli Ruotsin puolustuspoliittiset linjaukset. Puheessaan Löfven korosti Ruotsin liittoutumattomuutta ja linjasi useaan otteeseen Ruotsin itsenäisyyden perustuvan kahdelle pilarille: liittoutumattomuuteen ja yhteistyöhön. Samalla Löfven totesi, ettei syventyvä yhteistyö Suomen ja Ruotsin välillä tarkoita sotilaallista liittoutumista, vaan pelkästään puolustus- ja sotilasyhteistyötä. Toisin sanoen Ruotsi rajasi selvästi, ettei solidaarisuuslausekkeesta huolimatta ole olemassa automaatiota tai välitöntä lupausta Suomen sotilaalliseksi auttamiseksi mahdollisen konfliktin sattuessa. Lisäksi Kultarannassa olleet ruotsalaiset vieraat, kuten Ruotsin entinen puolustusministeri Karin Enström esittivät kritiikkiä Suomen Venäjä-dialogia kohtaan ja ihmettelivät Venäjän presidentti Vladimir Putinin vierailua Suomeen ensi kuussa. Vaikka Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist osoittikin 24.06. Lännen Median haastattelussa Ruotsin hallituksen tuen Suomen Venäjä-politiikalle, korosti Hultqvist kuitenkin, ettei Ruotsi harjoittaisi samaa politiikkaa kuin mitä Suomi suhteessa Venäjään.

NATO-optio on eräs Suomen turvallisuuspoliittisessa ajattelussa yleisesti esiintyvä keino ja tukipilari, jonka avulla Suomi voi halutessaan littyä välittömästi NATO:n jäseneksi, mikäli tilanne koetaan tarpeelliseksi. NATO-optiolla on kaksi päällekkäistä funktiota, peloite ja vakuutus, joista ensimmäisen tarkoitus on viestittää Venäjälle valmiutemme liittyä NATO:on Venäjän sotilaspolitiikan ollessa Suomelle epämiellyttävää, ja joista toinen toimii presidentti Niinistön kuvailemalla palovakuutus-mekanismilla esimerkiksi sotilaallisen uhan kasvaessa sekä Suomea että lähialueen maita kohtaan. Monet asiantuntijat sekä poliitikot ovat kuitenkin tyrmänneet koko NATO-option toimivuuden ja luonteen kumoamalla useita optioon kohdistuvia olettamia ja odotuksia. Esimerkiksi entinen puolustusministeri Carl Haglund kritisoi suomalaisten mielikuvaa “Suomen erityisasemasta” NATO-jäsenmenettelyssä ja korosti haku- ja valintaprosessien olevan kaksi eri prosessia, jotka eivät tapahdu hetkessä.

Johtopäätös

Kun tarkastellaan lähemmin, voidaan todeta Suomen pilareiden kunnon olevan seuraavanlainen: Lähes alle minimitasolla toimiva oma puolustuskyky, heikentynyt ja epävarma Euroopan unioni, puolustusyhteistyössä rajoittuneet Ruotsi ja Yhdysvallat, Venäjä-kaveruus sekä NATO-optio, jonka varaan ei ainakaan nopealla aikataululla voi laskea mitään.

Suomen turvallisuuspoliittiset pilarit huojuvat samaan aikaan, kun turvallisuustilanne Euroopassa ja Itämerellä heikkenee jatkuvasti. Samalla kun Euroopan yhtenäisyys on kriisissä, on Venäjä on muuttunut epävarmemmaksi toimijaksi Itämerellä ja Euroopassa panostaen samanaikaisesti runsaasti asevoimiensa toimintakykyyn ja modernisoitiin, mikä voidaan suhteellisen helposti todeta juuri julkaistun Maanpuolustuskorkeakoulun teoksen Venäjän asevoimat muutoksessa – kohti 2030-lukua -kautta. Mitä tulisi siis tehdä?

Mikäli valtionjohto toimisi rationaalisesti, pyrkisi se tällä hetkellä kaikin keinoin hakemaan ratkaisua tukemaan Suomen turvallisuuspoliittista jalustaa. Suomen tärkeimmän peruskiven Euroopan unionin ollessa epävarmuuden tilassa sekä Ruotsin ja Yhdysvaltain rajoittaessa puolustusyhteistön koskemaan vain materiaalihankintoja ja harjoitustoimintaa, on jäljelle jäävä vaihtoehto syventyvä yhteistyö NATO:n kanssa. NATO:n suhteen on kuitenkin saavutettu tila, jossa yhteistyötä on käytännössä vaikea jatkaa juuri pidemmälle ilman jäsenyyttä, jolloin mahdollinen NATO-jäsenyyskeskustelu tulisi jälleen kyseeseen. Eri asia kuitenkin on se, kuinka tarpeellisena valtionjohto näkee turvallisuuspoliittisen jalustan tilan sekä NATO-keskustelun tarpeellisuuden.

Keskusta-puolue on antanut nimittäin selvästi ymmärtää, ettei sen tavoitteena ole millään tasolla edistää enempää Suomen NATO-lähentymistä. kesäkuun alussa Keskustan puoluekokouksessa Seinäjoella puolue linjasi, että ”Suomi ei hae lähivuosina puolustusliitto Naton jäsenyyttä”. Keskustan eduskuntaryhmän nykyinen puheenjohtaja Antti Kaikkonen totesi lausunnossaan, että ”Suomen ja Ruotsin sotilaallinen liittoutumattomuus on ollut omiaan tuomaan vakautta Pohjois-Eurooppaan. Keskusta katsoo, että linja pätee myös näissä oloissa”. Tätä kontekstia vasten voi myös pyrkiä ymmärtämään pääministeri Juha Sipilän NATO-kriittisen lausunnon YLE:n haastattelutunnilla, jolla pääministeri totesi: “Se, että ryhdytään kuskaamaan rautaa rajoille ei ratkaise asiaa, vaan diplomatia, keskustelu ja sovittelu.”

Kun mietitään Suomen turvallisuuspoliittista työkalupakkia, olisi kuitenkin mahdollista kaivaa esiin NATO-optio eli palovakuutus. Tasavallan presidentin mukaan NATO-option käyttö vaatisi kuitenkin “vakavan metsäpalovaroituksen”, joka terminä herättää kuitenkin enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Perimmäinen kysymys “metsäpalovaroitukseen” liittyen onkin se, mikä kansainvälisen politiikan tapahtuma täyttäisi “vakavan metsäpalovaroituksen” tunnusmerkit ja kriteerit siinä suhteessa, että Suomen tulisi hakea palovakuutusta? Kun tiedetään sekä NATO-jäsenyyden prosessin kesto sekä erityiset yksityiskohdat (jäsenyys vaatii kaikkien jäsenmaiden hyväksynnän), tulisi “vakavan metsäpalovaroitus” antaa riittävän aikaisessa vaiheessa, jotta sekä poliittinen ilmapiiri että muut vallitsevat olosuhteet olisivat suotuisat Suomen hyväksymiselle.

Myös eräs vähän mainittu ja mielenkiintoinen yksityiskohta liittyy Suomen ja Ruotsin keskinäiseen yhteyteen suhteessa NATO-jäsenyyteen. Huhtikuussa julkaistu Arvio Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista painotti vahvasti Suomen ja Ruotsin välillä olevaa kohtalonyhteyttä NATO-jäsenyyden hakemisen suhteen ja korosti erityisesti Suomea ja Ruotsia strategisena kokonaisuutena. NATO-arvion mukaan Suomen ja Ruotsin tulisi yhdessä tehdä NATO-jäsenhakemus, koska pelkkä Suomen tai Ruotsin jäsenyys aiheuttaisi joko geopoliittisia tai strategisia ongelmia riippuen siitä, kumpi maista jättäytyisi ulkopuolelle tai liittyisi osaksi sotilasliittoa. Pääministeri Löfvenin Kultarannassa tekemät linjaukset Ruotsin liittoutumattomuudesta kuitenkin eräällä tavalla heikensivät Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteyttä, jolloin tästä perspektiivistä katsottuna Suomi saattaisi tietyssä tilanteessa joutua hakemaan jopa yksin jäsenyyttä. Tällöin NATO-arvion mukaan aiheutuisi strategisia ongelmia sekä Suomelle että NATO:lle maayhteyden puuttuessa Ruotsin kautta.

Kun tarkastellaan lähemmin, voidaan todeta Suomen pilareiden kunnon olevan seuraavanlainen: Lähes alle minimitasolla toimiva oma puolustuskyky, heikentynyt ja epävarma Euroopan unioni, puolustusyhteistyössä rajoittuneet Ruotsi ja Yhdysvallat, Venäjä-kaveruus sekä NATO-optio, jonka varaan ei ainakaan nopealla aikataululla voi laskea mitään. Kun kaksi NATO-väylää (Hallitusohjelma ja “vakava metsäpalovaroitus”) ovat käytännössä täysin käyttämättömissä, on Suomella käsissä melkoinen turvallisuuspoliittinen uhkapeli koskien ulkoista sotilaallista apua kriisitilanteessa. Vaikka parhaimmassakin tapauksessa Brexit vahvistaisi jäljelle jääneiden EU-jäsenmaiden yhtenäisyyttä, on 42.7. Artiklan turvatakuista pois suuri alueellinen voimatekijä. Pääministeripuolue Keskustalle tärkein pilari (Venäjä-kaveruus) vaikuttaa olevan kuitenkin koko valtakunnan kaikkein tärkeimmällä sijalla, jolloin hallitusohjelman kautta tapahtuva NATO-yhdentyminen on suljettu pois. Myöskään palovakuutuksen varaan on turha laskea mitään, sillä sen toimintaperiaate perustuu ajatukselle, jossa jäsenyyttä haetaan vasta sitten, kun on jo liian myöhäistä.

Ainoa mahdollisuus onkin siis vain toivoa, että kaikki menisi hyvin.

ANDREASPOLITICS

2 thoughts on “Brexit ja Suomen turvallisuuspolitiikan pilarit

  1. Huvittavinta Suomen poliittisen johdon toiminnassa on se, että he ovat kaikesta päättäen vetäneet oikeansuuntaiset johtopäätökset turvallisuuspoliittisesta tilanteesta, mutta päätyvät niiden pohjalta ratkaisuun jota ei mitenkään voi perustella samoilla johtopäätöksillä.

    Sotilaallisen liittoutumattomuuden puolesta olisi varmasti esitettävissä aivan asiallisiakin argumentteja, mutta niiden sijaan poliittinen eliitti turvautuu puolitotuuksiin ja suoranaisiin valheisiin. Samaa strategiaa käytti myös Britannian leave-kampanja. Sinällään tällainen toiminta on ainakin lyhyellä tähtäimellä rationaalista, koska sillä saavutetaan päättäjien haluama lopputulos. Mutta kuinka järkevää se on Suomen kannalta tai edes päättäjien itsensä kannalta jos asiaa katsotaan pidemmällä perspektiivillä?

    Ainakin omalla kohdallani päättäjien käyttämät puolitotuudet ja härskit valheet joilla liittoutumattomuutta perustellaan ovat vieneet luottamukseni heihin lähes täydellisesti. Vaivautuisivat edes keksimään uskottavia perusteita jos Venäjän armoille jääminen on heille niin tärkeää. Mutta ei. Ratkaisuja perustellaan idioottimaisilla hokemilla joilla ei ole mitään todellista sisältöä.

    Like

    • Yksi mielenkiintoinen huomio liittyy myös Perussuomalaisiin ja Soiniin, jotka käsittääkseni eivät ainakaan ole hirveän pahoillaan Brexitistä. Tämä heijastuu varsinkin UM Soiniin, jonka ensisijaisena tehtävänä olisi ajaa Suomen etua.

      Like

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s